The Dancers Of Arun

Watchtower-kirjan jatko-osa sijoittuu aikaan muutaman sukupolven verran edeltäjänsä jälkeen. Edellisen kirjan tapahtumat ovat jo haalistuneet legendoiksi, epämääräinen viittaus aikaisempiin tapahtumiin on hauska yksityiskohta Watchtowerin lukeneelle. Pohjoinen Arun on muuttunut rauhallisemmaksi, kun rauha Anhardin kanssa on pitänyt, eikä uusia sisäisiä vihollisia ole löytynyt.

Seitsemäntoistavuotias Kerris on Tornorin linnan kirjurin oppipoika, joka kokee olonsa jokseenkin tarpeettomaksi. Lapsena menetetty käsi tekee Kerrisistä hyödyttömän soturina. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Kerrisin ainoa elossa oleva lähisukulainen, pitkään maailmaa cheari-tanssijana kiertänyt veli Kel saapuu yllättäen Tornoriin ja vie Kerrisin mukanaan uuteen elämään.

Kerris on perinyt äidiltään psyykkisiä voimia. Hän pystyy aistimaan veljensä kokemia asioita kaukaa ja oppii pian käyttämään taitoaan muihinkin ihmisiin. Kel lupaa viedä Kerrisin kotiin Elathiin, jossa on Arunin ainoa psyykkisiä voimia opettava koulu. Etelässä on myös sotaa, kun Asech-heimot ryöstelevät kaupunkeja. Asechien hyökkäyksessä Kerris menetti kätensäkin.

Oikeastaan paljon tämän enempää kirjassa ei tapahdukaan. Painopiste ei ole tapahtumissa ja toiminnassa, vaan henkilöissä. Kerris kasvaa ja kehittyy ihmisenä, tutustuu menettämäänsä veljeen, jonka on saanut takaisin. Veljesten suhde on läheinen, jopa seksuaalinen. Kirjassa on muutenkin hyvin luontevaa ja vapaamielistä seksuaalisuutta. Lynnillä on mainetta lesbokirjailijana, mutta tämä kirja on lähinnä täysin avoin seksin suhteen — sukupuolella, sukulaisuusssuhteilla tai muilla asioilla ei yksinkertaisesti ole merkitystä.

The Dancers of Arun on edeltäjänsä tavoin kaunis, viehättävä ja epätavallinen fantasiaromaani, joka kertoo mielenkiintoisten ihmisten tarinan. (28.8.2010)