Yökirjeitä

Tutustuin Mila Teräkseen tänä vuonna Amiraali-kirjan myötä. Se kertoi niin hurmaavan tarinan nuoren miehen kasvusta ja identiteetin etsinnästä, että Teräksen uusi Yökirjeitä-kirja pääsi varauslistalleni. Nyt on sekin luettu, eikä tämäkään kirja ollut pettymys. Päinvastoin: Yökirjeitä oli ihana.    Yökirjeitä kertoo yhdeksäsluokkalaisesta Fridasta, joka huomaa kesän jälkeen vieraantuneensa ystävistään. Muilla on uudet kuviot, uudet ystäväpiirit, eikä entinen paras ystävä Armi ole huomaavinaankaan Fridaa. Kahdeksannen luokan keväällä alkanut vieraantuminen on nyt johtanut siihen, että Frida on yksin.    ”Onko teillä sellaista salaisuutta, josta ette ole kertoneet kenellekään?” Armi kysyy kavereiltaan koulun pihalla. Fridalla todellakin on.  Hän ei voi kertoa tunnoistaan kenellekään, ainoastaan yöllä valvoessaan terveydenhoitajan suosittelema huolipäiväkirja saa kuulla Fridan murheet. Fridan vanhemmat ovat eronneet ja isosisko on muuttanut pois kotoa, joten Frida on kahdestaan äitinsä kanssa. Yhteys äitiinkin on koetuksella, koska äitiä vaivaavat työkiireet ja omat murheet, eikä hänkään tunnu huomaavaan, miten huonosti Fridan asiat ovat.    Osin Fridan murheet ovat niitä tavallisia, joita tytöksi kasvamiseen liittyy. Ulkonäköpaineet, poikien törkypuheet, aikuisilta miehiltä tuleva seksualisointi, suhteet ystäviin, välit vanhempiin ja niin edelleen. Fridan unettomuuden ja elämän loputtoman raskauden takana on kuitenkin syvempi trauma. Frida haluaisi sulkea totuuden pois mielestään, mutta se ei ole niin helppoa. Vaikka mieli yrittää unohtaa, ruumis muistaa, mitä sille on tehty. Pikkuhiljaa tapahtumat alkavat hiipiä yökirjeisiin.    Kaikkea tätä Teräs kuvaa hienovaraisesti ja kauniisti. Teksti on hengittävää ja taitavasti kirjoitettua, siinä on runollista otetta ja arkisten koulutapahtumien kuvauksen lomassa pieniä kauneuden helmiä. Minua ilahdutti suuresti se, miten tämä traumakirja on itse asiassa onnellinen. Vaikka Fridalla on takanaan iso trauma, itse kirjan aikana ei tapahdu juurikaan lisää kärsimystä. Jotain poikien huutelua, kyllä, mutta vähän pelkäsin ikävämpiäkin käänteitä.  Fridan elämä suuntaa kuitenkin parempaan päin.    Frida onnistuu löytämään koulusta uusia ystäviä. Kaikki pojatkaan eivät ole kammottavia, vaikka siltä ihan perustellusti joskus tuntuu. Tähtitieteestä kiinnostunut Atso, esimerkiksi, paljastuu ryhmätyöprojektin yhteydessä aivan mukavaksi tyypiksi. Uusi ystävä Neo on erityinen helmi, jonka ystävyys elvyttää Fridaa monin eri tavoin. Neon ansiosta Frida löytää elämäänsä iloa ja uskaltaa lopulta avautua traumastaankin.    Amiraalissa Teräs kuvasi seksuaalisuutta ja seksiä kauniisti ja iloisesti. Niin tässäkin. Vaikka kirjassa kuvataan myös seksuaalista väkivaltaa, se ei silti demonisoi seksiä ja seksuaalisuutta, vaan kuvaa sen myös voimavarana ja iloisena asiana. On hieman masentavaa, että edelleen vuonna 2022 on tarpeen kirjoittaa tyttöjen ja poikien seksuaalisuuteen liittyvistä kaksoisnormeista, mutta niin se kai vain on, ja Teräs tekee osansa ansiokkaasti.    Kirjassa on myös mainiota liian ahtaiden sukupuoliroolien kyseenalaistamista, seksiin avoimesti ja iloisesti suhtautuva mummo ja muutenkin ihanan noloja aikuisia. Alle 200-sivuinen kirja etenee ripeää, mutta luontevaa tahtia. Kirja ei ole liian vaikea vähän heikommille lukijoille ja helposti ahmittavaa nopeammille. Uskoisin Yökirjeiden puhuttelevan monia yläkouluikäisiä. Erityisesti tyttönä olemisen vaikeuden käsittely kiinnostanee tyttöjä, mutta olen vakaasti sitä mieltä, että poikienkin olisi hyvä näistä aiheista lukea.