Voimia

Tomi Sonsterin viides runokokoelma Voimia liikkuu alisessa ja toisissa todellisuuksissa. Kieli ja kuvasto on rujoa, mihin jo kansikuvakin antaa viitteitä. Se ei ole Sonsterin tuotantoon tutustuneille uutta.

Kokoelma alkaa kiinnostavasti. “Jouduin viisivuotiaana sairaalaan / änkytyksen takia. Minua tutkittiin kuukausi. / [...] Lääkärit ottivat / päästäni elimen, jolla olisin voinut liikuttaa / esineitä ajatuksen voimalla, / muodostaa kouran pölystä ja liasta.”

Tunnelma kuitenkin latistuu. Groteskien kuvien vyörytys turruttaa, eikä Sonsterin uskonnollinen kuvasto puhuttele, Jeesus sitä, Jumala tätä ja Antikristus tuota. Runojen kieli tuntuu itsetarkoituksellisen rajulta ja samalla jotenkin naivilta. Vähän kuin katselisi naivistista maalausta, jossa kuvataan seksiä, väkivaltaa ja kaikenlaista yliluonnollista ja outoa.

Jää siis vähän nuiva tunnelma; Sonsterin kuvakieli ei puhuttele, nämä kuvat eivät miellytä.

Kysyn tietäisikö hän, miten suojautua hautausmaalta,
se yritti oksina pureutua takaraivoihimme
ja saada meidät masentuneiksi pahentamalla muistojamme.
Se halusi että tekisimme itsemurhan, niin se saisi lisää tietoa,
kun meidät haudattaisiin sen sisään.