Tulen ja tuhkan tyttäret

Anniina Mikama on palkittu nuortenkirjailija, jonka kirjoihin en ole vielä itse tarkemmin tutustunut. Nyt oli aika: nappasin luettavaksi tuoreimman, 1500-luvun Irlantiin sijoittuvan nuorten fantasiaromaanin Tulen ja tuhkan tyttäret. Historiallisesta taustastaan huolimatta tarina on silkkaa fantasiaa: sen keskiössä on nimittäin lohikäärme.    Alussa kuvataan irlantilaisen jaarlin Erlandin retkeä lohikäärmevuorelle kultavarkaisiin. Kuten arvata saattaa, huonostihan siinä käy. Lohikäärme havahtuu ja jaarlin tytär Isibéal jää yksin muiden joutuessa lohikäärmeen saaliiksi. Lohikäärme puolestaan raivostuu ja alkaa tuhota lähiseudun kyliä raivoisasti polttaen ja saalistaen.    Palavien kylien keskellä Isibéal ei ole ainoa menetyksiä kokenut nuori nainen. Cáitlín ja Elen jäävät oman kylänsä ainoiksi eloonjääneiksi, kun lohikäärme polttaa koko kylän maan tasalle Cáitlínin ja Elenin ollessa poissa. He lähtevät etsimään apua Vuoksilinnasta, jaarlin kotoa, tietämättä jaarlinkin kuolleen. Matkan varrella mukaan tarttuu muitakin matkalaisia. Moirinn on metsärosvolta vaikuttava ja itseään hyvinkin taidokkaasti puolustava nuori nainen ja hyvästä perheestä lähtöisin oleva Nóra on paitsi fiksu ja taidokas, myös katkera jaarlia kohtaan.    Naiset kohtaavat toisensa ja päätyvät erinäisten vaiheiden kautta hyvinkin keskeisiksi tekijöiksi, kun lohikäärmettä vastaan aletaan taistella. Naiset sekaantuvat myös paikallisiin poliittisiin juonitteluihin. Jaarli Erlandin vastaparina on Brackwaterin linnaa hallitseva paroni Gilroy ja näiden väliset suhteet ovat olleet jännitteiset. Erlandin kuolema ei tilannetta ratkaise eikä lohikäärme helpota, joten naiset päätyvät sekaantumaan tähänkin kuvioon perinpohjaisesti.    Tulen ja tuhkan tyttäret on moniääninen teos, joka antaa laajan päähenkilökatraansa jäsenille äänen vuorollaan. Kriisi tarjoaa jokaiselle myös mahdollisuuksia. Elen löytää itsestään soturin ja oikeamman minänsä. Nóra joutuu käsittelemään sukuperintönsä, Isibéal saa vähän nöyryyttä ja maalaistyttö Cáitlín saa todeta osaavansa hyvin monenlaisia asioita. Moirinn jää porukasta eniten sivuhenkilöksi; hänen näkökulmastaan tarinaa ei kerrota.    Hieman jäin ihmettelemään historiallista Irlantia tapahtumapaikkana. Tapahtumat ovat täysin fiktiivisiä, samoin tapahtumapaikat. Irlanti jää lähinnä irlantilaistyylisiksi nimiksi ja muutamaksi maininnaksi Dublinin, Lontoon ja Skotlannin kaltaisista paikoista. Kun mukana on lohikäärmeitä ja 1500-luvulle anakronistiselta tuntuvaa naiskuvaa ja sateenkaarevuutta, kysymykseksi jää, mitä vuoden tarkkuudella mainittu tapahtuma-aika kirjalle antaa, muuta kuin odotuksia, jotka eivät ihan toteudu.    Tarina oli kuitenkin kaikkine kiemuroineen vetävä ja kiinnostava. Se on mukavaa voimaantumisfantasiaa, jossa nuoret naiset menevät ja tekevät ja valtaapitävät miehet saavat lähinnä ihmetellä ”ohhoh, kuinkas ne tytöt nyt noin”. Tulen ja tuhkan tyttäret on oivallista seikkailuviihdettä ja ihan virkistävästi täysin itsenäinen teos, joka ei aloita trilogiaa, vaan seisoo omilla jaloillaan. Sami Saramäen taiteilema kansi on myös todella onnistunut ja sopiva, siitä pisteet.