The Friday Night Knitting Club

I hated this book. It was bad, in my opinion.

What I learned from this book?
It has over 150 reviews in Amazon.com - normally novels get like 5-10
It is going to be a movie
It is on the best seller list and the sequel is probably there too. I'm not too interested, as I hated the book.
So what did I learn? In USA you can get anything published and sold. I wish I was an American author ;-)

From my review in Finnish

Kuulemma tekevät tästä filmin. Julia Roberts näyttelee Georgiaa. Tulee “teräsmagnoliat”, “hellyyden ehdoilla” ja “rannat”... Käsikirjoittajat saavat kovan työn. On mahdollista että filmistä tulee hyvin paljon parempi kuin mitä kirja on. Jos ei tule... voi itku!

Tämä kirja on kuulemma best-selleri, mutta luulen, että nimi ja kirjan teema ovat houkuttaneet monet ostamaan kirjan. Amazon.comilla lukemani arvostelut tukevat nimittäin omaa käsitystäni:

“Kamppailin tämän kirjan sivujen kanssa yhtä paljon kuin luultavasti kamppailisin villapaitaa neuloessani. Tämä kirja oli kuin kalliin langan tuhlausta, teos työstetty suuresta ideasta vähöillä lahjoilla. Kirjoitus ei ole huonoa, mutta en kuvailisi yritystä “hyvin kirjoitetuksi”. Se on parhaimmillaankin keskivertoista, omaperäisyys ja muistiinpainuva proosa puuttuu, ja minusta se oli ripoteltu kliseillä ja pakotetulla dialogilla.”

“Dakotan isä palaa Georgian elämään tässä tarinassa, ja on pahvikuva joka ei charmaa lukijaa vaikka hän nähtävästi charmaa kaikki muut.”

“Henkilöt eivät ikinä kehittyneet ja sivuhenkilöt tuntuvat listalta otetuilta. Eläkeläinen - tehty. Puoliverinen - tehty. Aasialainen - tehty. Rikas mutta onneton - tehty...
Kirjassa on Valittujen Palojen henkeä - “urhea yksinhuoltaja-äiti kasvattaa tytärtään ja sitten - onnettomuus iskee!”
Tehty useasti ja paljon paremmin.”

“Tiedän, että minun olisi pitänyt itkeä kun Georgia kuoli, mutta rehellisesti sanottuna hänen roolinsa tuntui olla saada muiden elämät yhteen ja kun tämä oli tapahtunut, hänen melkein piti kuolla, koska hänen tarkoituksensa oli täytetty.”

“Tämä kirja ottaa tyypillisistä, keveistä naisten suhde-romaaneista sen tyypillisimmän ja työntää sen etualalle. Se kertoo naisten asioista tavalla joka on todella alentuva. Koko kirjassa on opettavainen sävy, ikäänkuin lukija joko tarvitsee tai tahtoo saada asiat tavattuna ja tekee senkin erittäin pedanttisesti. Vaikuttaa siltä kuin onnittelukorttiteollisuus olisi tilannut kirjan.
Ote ei ole koskaan herkkä - useimmiten asiat taotaan nyrkillä perille. Mikään ei ole hienovaraista vaan kaikki on kirjoitettu kissankokoisilla kirjaimilla neonväreissä. Tuntuu, ettei kirjailijalla ole mitään sanottavaa paitsi tehdä kaikki tarpeelliset faktat yliselväksi. Tuntuu että kyseessä on lukiolainen joka selittää kuinka hän näkee maailman.
Useasti huomasin ravistavani päätäni sille kömpelölle tavalle jolla hän ilmaisi tarinan yksinkertaisimmatkin aspektit ja henkilöt. Kaiken kaikkiaan oli tahdon voitto että onnistuin lukemaan koko kirjan.”