Täällä oli susia

Kun me olimme kahdeksan vanhat, isä viilsi minut auki kurkusta vatsanpohjaan. 

  Noin vuosi sitten lukemani Charlotte McConaghyn esikoissuomennos  Viimeinen muuttolintu  oli vaikuttava kuvaus ilmastonmuutoksen ja lajikadon maailmasta, jossa jahdattiin katoamisvaarassa olevia lapintiiroja. Luontokatoon yhdistyi ihmisten salaisuuksia ja pakkomielteitä. Kirja oli kansainvälinen bestseller ja nyt McConaghy on uudestaan liikkeellä samalla kaavalla.    Täällä oli susia kertoo Inti Flynnistä, joka on tullut Skotlantiin tekemään villiinnyttämisprojektia. Tarkoituksena on palauttaa Skotlantiin metsiä ja estää luontokatoa etenemästä. Metsien palauttaminen alkaa – yllättävää kyllä – suurpedoista. Sudet pitävät seudulla yleistyneet kauriit aisoissa, mikä taas osaltaan mahdollistaa metsittymisen.    Helppo hanke tämä ei tietenkään ole. Kuten hyvin tiedämme, vain harvaa eläintä pelätään ja vihataan siten kuin susia. Paikalliset ovat tiukasti susiprojektia vastaan. Monet saavat elantonsa lampaista, eikä seudulla ole ollut tapana aidata laidunmaita. Inti on kuitenkin sinnikäs ja valmis taistelemaan susiensa puolesta.    Tarinalla on kuitenkin toinenkin puoli. Intillä on historiaa, painolastia. Osa siitä on kaksoissisko Aggie, joka kulkee Intin mukana, mutta kärsii jostain: hän ei puhu, eikä suostu juuri poistumaan siskosten mökistä ulkomaailmaan. Mikä trauma Aggien takana on? Selvää on vain se, että miehiin asia liittyy: kirjassa on vahvana teemana miesten naisiin kohdistama alistaminen ja väkivalta.    Erikoisena kuriositeettina Intillä on peilikosketussynestesia. Se selittää alussa siteeraamani kirjan järkyttävän aloituslauseen. Ei isä oikeasti Intiä auki viillä; isä avaa kaniinin ja viillon näkeminen saa Intin tuntemaan repivää tuskaa kehossaan. Tämä heijaste vaikuttaa voimakkaasti Intin kokemusmaailmaan ja tekee erilaisten väkivallantekojen todistamisesta tavallistakin raskaampaa.    Täällä oli susia on hurja kirja. Siinä tapahtuu rajua väkivaltaa. Edeltäjänsä tavoin kirja on hyvin kirjoitettu ja suomentaja Saara Pääkkönen on saanut McConaghyn tekstistä hyvän otteen. Tarina vetää mukaansa ja tarjoaa sekä lohduttomia että toiveikkaita näkymiä. Kahden tähän mennessä ilmestyneen kirjan perusteella McConaghy on lukemisen arvoinen kirjailija.