Saari

Islantilainen poliisi Hulda Hermannsdóttir tuli tutuksi Ragnar Jónassonin kirjasta Pimeys. Siinä kuvattiin Huldan viimeisiä vaiheita ennen eläköitymistä poliisivoimista. Nyt Ragnar jatkaa Huldan elämäntarinaa ottamalla loikan reilut kymmenen vuotta taaksepäin. Hulda on tässä kirjassa viisikymppinen ja asettunut elämään itsekseen ilman miestään ja tytärtään. Työelämässä Hulda vaikuttaisi olevan jumissa: vaikka hän on pätevä, naisena ei vain poliisivoimissa edetä, vaan vähemmän kokeneet miehet menevät urapolulla ohi vasemmalta ja oikealta.

Saari käsittelee kahta rikostapausta kahdella aikatasolla. Kirjan nykyhetki on 1990-luvun lopussa, jolloin neljän ystävyksen joukko kokoontuu syrjäiselle saarelle. Yksi heistä kuolee. Voi olla, että kyseessä on onnettomuus, mutta paikalle hätiin kutsuttu Hulda pitää muuta seuruetta jotenkin epäilyttävänä: jotain outoa tässä porukassa on, ja Hulda on myös varma, ettei hänelle kerrota kaikkea.

Pian käykin ilmi, että seurueella on yhteyksiä aikaisempaan rikostapaukseen kymmenen vuotta aikaisemmin. Silloin nuori nainen löytyi kuolleena syrjäiseltä mökiltä. Huldan ohi etuillut Lýdur ratkaisi tapauksen silloin näyttävästi ja nopeasti. Liittyvätkö nämä tapaukset jollain lailla toisiinsa? Ainakaan samasta syyllisestä ei voi – sattuneista syistä – olla kyse – vai voiko olla, että alkuperäisessä tutkinnassa on hutiloitu ja väärä henkilö tuomittu ensimmäisestä murhasta?

Koska Ragnar Jónasson on näppärä kirjoittaja, hän mahduttaa noin 300-sivuiseen kirjaan vielä yhden juonteen. Huldan isän nimihän ei ole Herman, kuten patronyymi antaisi ymmärtää. Hermann voi viitata myös sotilaaseen: Islanti miehitettiin toisen maailmansodan aikana ja sen seurauksena syntyi joukko lapsia ulkomaalaisten sotilaiden ja islantilaisten naisten välisistä suhteista. Hulda on yksi näistä lapsista ja yrittää etsiä isäänsä.

Saari on oikein mainio kirja. Huldan tarina avautuu mielenkiintoisella tavalla. Sarjassahan on kiinnostavaa se, miten se kulkee lopusta alkuun. En tiedä, onko tässä nyt varsinaisesti mitään syytä, miksei tätä voisi lukea perinteisempäänkin suuntaan – se ehkä selviää, kunhan saan luettua vielä sarjan kolmannen osan – mutta kyllä tämä näin päin vain vaikuttaisi oikein hyvin toimivan. Ei haittaa, että Huldan myöhemmät käänteet ovat tiedossa etukäteen. Kyllä tästä silti uutta oppii Huldan elämästä ja vaiheista. Taitavasti kirjoitettua tekstiä ja Oona Nyströmin suomennos toimii, vaikka onkin tehty englanninkielisen käännöksen kautta.

Tarina menneisyyden haamuista ja niiden näkymättömistä jäljistä. Pääosassa jälkeen Hulda, joka kamppailee omien henkilökohtaisten menetyksiensä kanssa.

Kirja oli taidokkaasti punottu dekkari, jossa pieninkin yksityiskohta saattoi saada lopussa tärkeän osan suuresta kokonaisuudesta.

Kirsikkana kakun päälle vielä oma suosikki lukija ja siinäpä vasta hyvä paketti kasassa. Tätä sarjaa on helppo suositella.