Ratings1
Average rating4
Hanna Kökön Rocky-sarjan kolmannessa osassa Rocky on päässyt peruskoulusta ja aloittanut lukion. Siellä on uudet kaverit ja uudet kuviot: muusikonalku on päässyt koulun bändiin, jossa on mukana ihana Hilla. Rocky on yhä yhdessä Rauhan kanssa, mutta Hillaan on vaikea suhtautua neutraalisti. Rauha puolestaan on innostunut metsästyksestä. Työkaverien vähättelevät puheet yllyttävät nuorta naista suorittamaan metsästäjäntutkinnon ja hankkiutumaan hirvimetsälle. Metsästysporukoissa Rauha tutustuu paitsi vanhoihin ukkoihin, myös Jani-Pekkaan, paikallisen mahtimiehen poikaan, joka on lihaksikas, urheilullinen ja myös kiinnostunut metsästämisestä. Metsästys on sarjan tässä osassa vahvasti esillä; vähän tulee sellainen mainospuheiden vaikutelma, että nuoria lukijoita halutaan houkutella harrastuksen pariin. Kumpikin saa siis tahoillaan uutta pohdittavaa. Ovatko Rocky ja Rauha sittenkään oikeat toisilleen? Olisiko joku muu kuitenkin kiinnostavampi? Näitä pohdintoja sekoittamaan tulee sitten sarjan tapaan kuolemantapaus. Rockyn yössä kuulemat laukaukset osoittautuvat murhaksi. Mutta kuka on syyllinen? Rocky, Rauha ja Surmalammen yö on oikein mainio cosy crime -dekkari nuorille lukijoille. Sekoitus dekkaria ja ihmissuhdepyöritystä toimii edelleen hyvin. Rockyn ja Rauhan suhdekuviot ovat kiinnostavia, mutta toisaalta jotenkin mukavan kypsiä – mitään ihan kiusallisinta kohellusta kirjassa ei ole, vaan suhteen pulmia ratkotaan mukavan fiksusti.