Paniikkiprinsessa

Tämä ruotsalainen sarjakuva sattui silmiin Aamulehdestä, jossa Liv Strömquist sitä kehui. Strömquistin kehut kelpaavat, joten Moa Romanovan ilmeisesti omaelämäkerrallinen sarjakuva pääsi syyniin. Meinasi lukeminen kyllä tyssätä oitis, Romanovan piirrostyyli on minun makuuni aika järkky, isot pienipäiset hahmot ovat jonkinlainen mangan antiteesi ja nyt itse asiassa toivat yllättäen mieleen Yellow Submarinen – puuttuu vain psykedeelinen värimaailma.

Sarjakuva kertoo Moasta, joka kärsii ahdistuksesta ja paniikkihäiriöstä. Moan elämään tulee uusi mielenkiintoinen käänne, kun hän tapaa Tinderissä viisikymppisen tv-julkkiksen, joka haluaa ryhtyä Moan mesenaatiksi. Paniikkihäiriö puristaa silti musertavan otteensa Moan ympärille, kun tämä pyristelee ahdistuksen, päihteiden, suunnattomuuden ja ystäviensä keskellä. Sarjakuva kuvaa hienosti päämäärätöntä haahuilua, epämääräistä töiden pakoilua, ahdistuksen tunnetta elämän edessä.

Loppu on sentään positiivinen. Mitään yllättävää ihmeparantumista ei nähdä, mutta ainakin vähän alkutilannetta valoisampi näkymä ja ehkä vähän paremmat keinot pärjätä paniikin ja ahdistuksen kanssa. Alussa vieraannuttavalta tuntuvan rujo piirrostyylikin alkoi albumin 180 sivun aikana miellyttää enemmän. Romanova osaa tosiaan kuvata elämän vetelyyttä hahmoillaan erinomaisesti, hahmoissa on luonnetta ja ne välittävät tunnetiloja ja fiiliksiä hyvin ja täsmällisesti.