Olen nyt täällä metsässä

Anja Erämajan edellinen runokokoelma Ehkä liioittelen vähän (2016) palkittiin Tanssiva karhu -palkinnolla, ja nyt tämä uusin kokoelma on niin ikään Tanssiva karhu -ehdokkaana. Jotain raatiin tenhoavaa Erämajan tyylissä taitaa olla. Mutta miksipä ei – pidin edellisestä kokoelmasta ja tämäkin maistuu.

Kirjan runot ovat mitaltaan vaihtelevia. Osa on vain rivin-parin mittaisia, osa pidempiä, osa taas runsaita proosarunoja. Temaattisesti ollaan kokoelman nimen mukaisesti metsässä, riveiltä ja niiden välistä on luettavissa kenties parisuhteen kariutumista. Lapsuusmuistoihinkin metsän kautta palataan. Ennen kaikkea puhutaan mustikoista. Monissa lukijakommenteissa poimitaan mustikat esiin, mutta marjanpoimijoitahan me kaikki lopulta olemme, joten miksei tällainen puhuttelisi:

Ja jos minä johonkin uskon niin mustikkaan, jos minä jossain olen vilpitön niin mustikkametsässä, jos minulta sielu löytyy, se on sininen ja pyöreä.