Nanette – kymmenen askelta

Yksi minua vähiten kiinnostavista kirjallisuuden lajeista on monien lukevien miesten peruskaura, elämäkerrat ja muistelmat. Luen kyllä jonkin verran etenkin kaunokirjallisempia muistelmateoksia, mutta ihan sellaisen perinteisen elämäkerran olen lukenut viimeksi vuonna 2015.    En myöskään ole erityisemmin kiinnostunut stand up -komiikasta, joten miksi ihmeessä sitten luin stand up -koomikon muistelmia? Se on hyvä kysymys, mutta asiassa kyllä auttaa se, että koomikko on Hannah Gadsby. Vuonna 2017 ensiesityksensä saanut Nanette ja sen julkaisu Netflixissä vuonna 2018 nostivat Gadsbyn maailmanmaineeseen ja minunkin tietoisuuteeni. Esitys ei oikeastaan ole stand upia, vaan enemmänkin jonkinlainen komedian dekonstruktio. Ennen kaikkea, se on nerokas.    Siksi Gadsbyn muistelmateos Nanette – kymmenen askelta : muistelmat, tai jotain tarttui haaviini. Kirjan alkuvaiheissa sain kyllä katua päätöstäni. Gadsby käy lapsuuttaan läpi sellaisella perusteellisuudella, joka muistutti minua siitä, miksi en hirveästi muistelmista ja elämäkerroista välitä. Kirja kävi onneksi kiinnostavammaksi edetessään, kun Gadsbyn koomikonura lähtee käyntiin.    Mitään vitsitykitystä ei kannata odottaa. Gadsby on kuivakalla tavalla hauska, mutta ei pudottele vitsejä toisensa perään. 1990-luvun Tasmania ei ole erityisen hauska kasvuympäristö, etenkään ihmiselle, joka on tietämättään autistinen lesbo. Homofobia ja naisviha kukoistaa Tasmaniassa aivan joka tasolla; se tuntuu Gadsbyn kuvauksen perusteella olevan oikea alueellinen ylpeyden aihe.    Arvioita lukemalla käy selväksi, että Nanette – kymmenen askelta on suuresti rakastettu teos. Siihen sekoittunee sitä, miten paljon ihmiset Gadsbystä ja tämän esityksistä pitävät. Jos rakastaa Nanette-esitystä ja Gadsbyä, tämä kirja kertoo varsin perinpohjaisesti, millainen kaari varhaislapsuudesta Tasmaniassa on Sydneyn oopperatalon lavalle, jossa esitys kuvataan Netflixiä varten.    Yleisemminkin kirjassa kuvataan homofobiaa, naisvihaa, läskivihaa, elämää autismia ja väkivaltaa. Kuten Gadsby sanoo johdantonsa alaviitteessä: ”Vakavasti puhuen: annan kaikki mahdolliset sisältövaroitukset.” Tässä kirjassa on paljon triggeröivää sisältöä, joten jos koet sisältövaroitukset tarpeellisiksi, tämän kirjan kanssa on syytä edetä varovasti. Näiden asioiden kanssa kamppailleille lukijoille Nanette – kymmenen askelta voi kuitenkin olla myös antoisaa, vertaistukea tarjoavaa luettavaa.    Vaikka kirjan alkupuoli olikin vähän pitkästyttävää luettavaa, loppupuoli oli siinä määrin kiinnostavampi, että katson lopulta kirjan olleen hyvinkin lukemisen arvoinen. Se herätti myös mielenkiintoa Gadsbyn aikaisempia stand up -esityksiä kohtaan; niitä olisi hauska nähdä. Parhaillaan Gadsby kiertää parhaillaan Body of Work -esityksensä kanssa ja on tehnyt Netflixin kanssa sopimuksen, joten sekin saataneen kiertueen jälkeen Netflixiin nähtäväksi. Jos et jostain syystä ole vielä Gadsbyn tuotantoa nähnyt, sekä Nanette että Douglas ovat ehdottomasti katsomisen arvoisia, Nanette eritoten.