Menneisyydenhallintalaitos

Saksalaiseen kulttuuriin kytkeytyy olennaisena osana toisen maailmansodan ja natsien hirmutekojen muisto. Se painaa myös Menneisyydenhallintalaitoksen päähenkilöä Hans Frambachia. Frambach työskentelee Menneisyydenhallintalaitoksessa, jonka tehtävänä on tallentaa holokaustin historiaa. Hän käsittelee päivästä toiseen samanlaisina toistuvia kuvauksia keskitysleireiltä ja on suoraan sanottua musertua.

Frambach on muutenkin eriskummallinen tapaus. Hitusen neuroepätyypilliseltä vaikuttava mies ylläpitää ystävyyssuhdetta Grazielaan, joka on rakastunut aivan toiseen, valitettavan varattuun mieheen, Joachimiin. Frambach ystävystyi Grazielan kanssa, koska tämän kanssa oli voinut puhua Auschwitzista ja kärsimyksestä. Mutta entäs nyt, kun suhde Joachimiin tekeekin Grazielan onnelliseksi, eikä tämä oikeastaan ole enää niin kiinnostunut kärsimyksestä?

Menneisyydenhallintalaitos on omituinen kirja, joka sekä herätti kiinnostusta että kummastutti. Lopulta se jätti hitusen kylmäksi. Kirja kommentoi kyllä osuvasti Auschwitz-kirjojen trendiä ja yleisesti keskitysleirien kauhujen muuttumista kaupallisen koneiston raaka-aineeksi. “Se ei ole enää tänä päivänä työ, jota on tehtävä, vaan siitä on tullut shoah-bisnestä. Ja sen minä koen aivan vieraaksi. Koska se työ ei ole minulle mitään bisnestä. Ei totisesti. Aivan päinvastoin.”

Ehkä natsimenneisyys ei olekaan lopulta kaiken saksalaisen kärsimyksen taustalla. Ehkä menneisyyden kärsimyksistä on mahdollista päästää irti. Siihen ajatuskulkuun tämä pieni, vähän vinosti humoristinen kirja antaa aineksia.