Maailmantyttäret

Nuorille kirjoitetaan paljon dystopiakirjallisuutta, mutta kyllä utopiakirjallisuudellakin on paikkansa. Sellaista tarjoilee nyt kokenut ja moneen kertaan palkittu Siiri Enoranta, jonka Maailmantyttäret kuvaa romahduksen jälkeistä maailmaa todella ihastuttavalla tavalla.

Tapahtumat alkavat yksinäisille nuorille suunnatulta Sopusointu-leiriltä, joka järjestetään Maailmankodissa. Entisen Euroopan alueelle levittäytyvä Maailmankoti on lähellä Pontus Purokurun esittelemää täysin automatisoitua avaruushomoluksuskommunismia. Purokuru tiivistää näin: “Kommunismi tarkoittaa ylenpalttisen rikkauden lahjoittamista. Se on lahjataloutta, jossa olennaista ei ole yksityisen rikkauden kasaaminen vaan yhteisen runsauden kierrättäminen”. Tämän toteutuksesta Maailmantyttäret antaa oivan esimerkin. Ihan koko maailma ei tietenkään ole tällaista utopiaa. Maailmankodin vieressä on Saarivaltio, jossa pidetään tiukasti kiinni vanhasta järjestelmästä ja vastustetaan Hourumantereeksi kutsutun Maailmankodin aivopesupropagandaa viimeiseen asti.

Leirille on kokoontunut nuoria, joista kirja ottaa huomionsa kohteeksi viisi hyvin erilaista nuorta naista. Lise-Lotte on leirillä ystävänsä Joselinan kanssa. He eivät ole tyystin yksinäisiä, onhan heillä toisensa, mutta Lise-Lotte on menettänyt vanhempansa ja Joselina veljensä. Kaia on hiljainen, omituinen ja tuntuu kantavan salaisuuksia sisällään. He kolme ovat Maailmankodista kotoisin; Zerinda ja Ritva ovat tulleet Saarivaltiosta. Zerinda on poissaoleva ja saa näkyjä ja kohtauksia, mutta hänen päässään onkin jotain ylimääräistä. Ritva taas on nuori kapinallinen, joka on tottunut Saarivaltiossa paljon kovempaan elämänmenoon ja on jatkuvasti epäilemässä Maailmankodin hyväntahtoisuutta ja avoimuutta. Hän saa pitkin kirjaa olla ääni, jonka kautta Maailmankodin erityispiirteitä kyseenalaistetaan.

Maailmankodissa kaikki on täydellistä, paitsi pari juttua. Sairaudet on hoidettu, lukuunottamatta Lise-Lotten vanhemmat vienyttä nunezia-kuumetta. Lisäksi ihmiset joutuvat silloin tällöin mekaanisten feizhong-tappajahyönteisten hyökkäysten kohteeksi; tällaisessa hyökkäyksessä kuoli myös Joselinan veli. Hyönteisrobottien hyökkäys yhdistää kirjan päähenkilötkin toisiinsa: kukaan ei tiedä, mistä feizhongit tulevat, vaikka Maailmankodissa muuten vallitseekin erinomainen avoimuus. Tämä mysteeri alkaa kiinnostaa siinä määrin, että tytöt lyöttäytyvät yksiin selvittämään feizhongien salaisuutta.

Maailmantyttäret on seikkailu- ja mysteerikertomus, jossa ystävysten saattue vaeltaa pitkin poikin Maailmankotia selvitellen feizhongien salaisuutta. Se on myös tyttökirja, joka kertoo epätodennäköisten ystävysten välisistä suhteista, kehityksestä ja kasvusta yhteisen matkan aikana. Maailmantyttäret on myös uskalias utopiakertomus, joka maalaa lukijalle mahdollista tulevaisuutta, jollainen meilläkin voisi olla ja jossa monet asiat olisivat paremmin. Dystopiasävyiltäkään ei ihan täysin vältytä: kirjassa kuvataan myös kehityskulkuja, jotka johtivat meidän ajastamme suureen romahdukseen, jonka tuhkista uusi, parempi maailma sitten nousi.

Siiri Enoranta on onnistunut oivallisesti. En pahastuisi ollenkaan, jos nuortenkirjallisuudessa olisi tarjolla kaiken dystooppisen synkistelyn seuraksi enemmänkin tällaista reipasta maalailua paremmista tulevaisuuksista. Tällaista hyvän ja oikeudenmukaisen maailman kuvausta on aina ilo lukea ja unelmoida, josko joskus voisi olla tällaistakin. Yhteiskuntien rakentumisessa on kuitenkin paljon kyse myös valinnoista, ei vain välttämättömyyksistä.