Lopun alku d-mollissa

Lauri Mäkisen esikoisromaani Älykkäät kuin käärmeet, viattomat kuin kyyhkyset (2015) teki vaikutuksen. 1920-luvun Ambomaalle sijoittuva dekkari voitti Vuoden johtolangan parhaana esikoisdekkarina, joten kiinnostuin. Pari vuotta myöhemmin ilmestynyt sotavuosiin sijoittuva dekkari 50/50 (2017) oli sekin mainio.

Kolmatta kirjaa on sitten saatu odotella jonkun tovin, mutta nyt kun se on käsillä, ei niin yllätä. Lopun alku D-mollissa on teos, jonka parissa on varmasti saanut urakoida taustatutkimuksissa. Suoranaisesta dekkarista ei tällä kertaa ole kyse, mutta sotavuosissa ollaan ja vakoilujutut toki nivoutuvat dekkareihin läheisesti.

Kirjan tapahtumat alkavat toisen maailmansodan alta syyskuusta 1937. Espanjan sisällissota on käynnissä ja suomalainen Nalle Malmi on Belchitessä sotimassa tasavaltalaisten puolella vapaaehtoisena. Malmilla on kuitenkin salainen agenda: hän on Espanjassa Etsivän keskuspoliisin vakoojana tarkkailemassa sotaan lähteneitä kommunisteja.

Espanjassa on myös saksalainen pianisti ja säveltäjä Alex, joka on etsimässä sodan jalkoihin jäänyttä ystäväänsä. Paikalla on myös Borisov-salanimellä kulkeva Arslan Ibragimov, joka työskentelee Neuvostoliiton tiedustelulle. Ibragimov kiinnostuu sekä Alexista että Malmista.

Tapahtumat etenevät kohti toista maailmansotaa. Mukaan liittyy lisää henkilöitä. Lena on saksalainen näyttelijä, Alexin sisko. Kansanvalistus- ja propagandaministeri Joseph Goebbels on luonnollisesti historiansa lukeneille tuttu nimi. Max Clausen puolestaan on Japanissa toimiva yrittäjä, joka on osa Neuvostoliittoa palvelevaa vakoilurengasta, sen radisti.

Tämän monipuolisen henkilögallerian kautta Mäkinen alkaa piirtää kuvaa ideologioiden välisestä taistelusta, joka johtaa toiseen maailmansotaan. Goebbels antaa kurkistusaukon Natsi-Saksan vallan ytimeen, jossa Hitler, Goebbels, Ribbentropp ja muut järjestelevät Euroopan rajalinjoja uusiksi. Tapa, jolla hyökkäyksiä Tšekkoslovakiaan ja Puolaan oikeutetaan heijastelee kummasti tämän päivän Ukrainan tilannetta.

Ibragimovin kautta päästään puolestaan näkemään Neuvostoliiton tiedustelukoneiston sisälle. Ibragimov nousee siellä korkeaan asemaan, suoraan yhteyteen jopa itse Stalinin kanssa. Sitä kautta lukija näkee, miten mielivaltainen ja vainoharhainen tämä järjestelmä oli. Ibragimov aivopesee Alexia kunnialliseksi neuvostokansalaiseksi, samalla kun pyörittää tiedusteluverkostojaan. Neuvostojärjestelmässä on kuitenkin oma vaaransa. Taustalla kummittelee esimerkiksi Trotskin haamu. Vuonna 1929 valtataistelun hävinnyt Trotski on pahin vihollinen ja kuka tahansa, jolla on mitään kytköksiä Trotskiin, voi löytää itsensä syytettyjen penkiltä – ja kaikillahan joku kytkös on.

Vakoilukuviot ovat tietysti aina mielenkiintoisia ja niin tässäkin. Kirja näyttää useita erilaisia vakoojia ja tiedustelijoita, joilla on erilaiset motiivit ja motivaatiot. Osa on innokkaampia ja aatteen palon täyttämiä, toiset vastahakoisia, hyödyttömiä ja jopa haitallisia. Lopun alku D-mollissa onkin oivallisen moniääninen ja monipuolinen teos. Se myös keskittyy hienosti olennaiseen. Yli 500-sivuissa kuvataan tapahtumia syyskuusta 1937 vuoden 1941 loppuun asti. Monia isojakin tapahtumia - kuten talvisota – ohitetaan kuitenkin nopeasti, aivan sivulauseissa.

Lopun alku d-mollissa kiinnostava kirja. Jatkan edelleen mielenkiinnolla Mäkisen uran seuraamista, olen tähän asti pitänyt jokaisesta kirjasta.

(Jos mietit, mitä kannen morsekoodissa lukee, siinä lukee pari kirjoitusvirhettä korjattuna ja välimerkkejä lisättynä: “Lopun alku d-mollissa; Lauri Mäkinen; Siltala; profeetta olkoon rauha hänen yllään; tänään lyödyt he huomenna tulevat voittajiksi sillä tappio”; loppu on sitaatti Karl Liebknechtiltä.)