Laahus

Paula Havaste on tehnyt jo pitkän uran historiallisten romaanien parissa. Olen itse lukenut Saarenmaa-sarjan, neljän kirjan mittaisen kertomuksen elämästä Neuvosto-Viron Saarenmaalla. Pidin sarjan elämänmyönteisestä tavasta kuvata vaikeuksientäyteistä elämää siinä määrin, että uutuuskirja Laahus pääsi helposti lukulistalle.

Laahus sijoittuu 1500-luvulle loppuun nuijasodan vuosiin. Pääosassa on Reeta, joka lähetetään 12-vuotiaana tyttösenä Turkuun pikkupiiaksi. Kotona päästään näin ylimääräisestä nälkäisestä suusta eroon ja saadaanpa tytöstä rahaakin korvauksena. Lapsi siis myydään, käytännössä, mutta sellaistahan se on, kun elämä on kovaa, elanto tiukassa ja Klaus Flemingin huovit kiertelivät verottamassa talonpoikia raskaasta ja julmasti.

Turussa Reeta päättyy kauppiaan perheeseen piiaksi. Äiti varoittelee kotoa lähtevää Reetaa, mutta varoitukset ovat hyvin epämääräisiä ja mitäpä pikkutyttö näistä ymmärtäisi. Reeta palaakin muutaman vuoden päästä Turusta kotiin pilattuna tyttönä, lasta odottaen. Pilatun tytön tulevaisuus näyttää synkeältä – miehen asemaan tapahtumalla ei tietenkään ole mitään merkitystä.

Vastaanotto kotona ei ole lämmin, mutta minkäs teet. Siksi Reeta tarttuukin hyvillä mielin uusiin tilaisuuksiin päästä pois kotoa. Onneksi sellainen aukeaakin, kiitos enon, joka kiertelee kylillä asioillaan. Näennäisesti eno kulkee turkisten ja sen sellaisen perässä, mutta siinä sivussa puhutaan huovien ankarasta veronkeruusta ja talonpoikien kasvavasta raivosta huonoa kohtelua kohtaan. Näitä puheita Reeta kuuntelee sivusta tarkalla korvalla.

Kirjan alussa Reeta on lapsi, joka ei maailmasta tiedä, mutta vuosien varrella Reetasta kehittyy taitava, rohkea ja eteenpäin suuntautunut nuori nainen, joka onnistuu kuin onnistuukin raivaamaan itselleen sijan yhteiskunnassa, jossa naisella ei ole juuri muuta arvoa kuin kauppatavaran, ilmaisen työvoiman ja lastensynnyttäjän osa. Reeta löytää kuitenkin paikkansa talonpoikaiskapinasta, mistä seuraa omat vaikeutensa siinä kohtaa, kun nuijasota alkaa kääntyä talonpoikaisten tappioksi.

Nuijasodan aika on melko heikosti tunnettua historiaa, väittäisin. Nuijasota ja sen keskeisimmät henkilöt Klaus Fleming ja kapinajohtaja Jaakko Ilkka ovat nimiltä tuttuja, mutta siihenpä se helposti jää. Laahus elävöittää hyvin 1500-luvun lopun maailmaa naisen näkökulmasta. Reeta katselee sivusta ja yrittää vain selviytyä naisena parhaansa mukaan. Kovaa on elämä, niin naisille kuin miehillekin, kun yhteiskuntaa ei juuri ole, nälkä vaanii jatkuvasti nurkan takana ja olosuhteet ovat monin paikoin alkeelliset ja ankarat.

Toisaalta tapahtumista on helppo löytää yhtymäkohtia myöhempiin aikoihin. Kapinan mukana olleiden naisten kohtelu ei juuri eroa siitä, miten vuoden 1918 tapahtumiin osallistuneita naisia kohdeltiin, ja se, miten sodan kauhut kohtaavat sivullisia ja erityisesti naisia on ihan samanlaista, oli sitten kyse nuijasodasta 1590-luvulla tai Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan 2020-luvulla. Seksuaalista väkivaltaa, kiduttamista ja tappamista tässäkin kirjassa kuvataan: ei tarpeettoman yksityiskohtaisesti, mutta niin, että asia tulee kyllä selväksi.

Kirjan kerrotaan aloittavan Nuijasota-sarjan; se ei yllätä, sen verran paljon Havaste on nimenomaan sarjamuodossa kirjoittanut. Sitä jäin miettimään, mihin suuntaan Havaste tästä jatkaa. Mitenkään erityisen kesken tämä tarina ei jää, mutta miksei Reetan elämän vaiheista lukisi pidemmällekin, sen verran neuvokas nainen hän on, ja aikakauden elämänmenoon tutustuisi kyllä mieluusti tarkemminkin.