Kolme porttia

Olen lukenut jonkun verran kiinalaista kirjallisuutta ja lukemassani pääpaino on ollut kulttuurivallankumouksen aikaisten sukupolvien kokemuksissa. Sellaista olen lukenut nyt jo useamman kirjan verran. On Kiinassa nuorempiakin sukupolvia! Han Han, joka on ilmeisesti todellinen kiinalainen kulttuurisupertähti, on syntynyt vuonna 1982 ja siten omaa sukupolveani. Kolme porttia herättikin kiinnostukseni: se kuvaa nuoruusvuosia 1990-luvun lopulla, lukiolaiselämää samoihin aikoihin kun itse olen lukiossa ollut.

Onpa ollut jokseenkin erilaista! Kirjan nimen kolme porttia viittaavat nuoren Lin Yuxiangin elämän puristuksissa vanhempien, koulun ja yhteiskunnan asettamien paineiden alla. Perheensä ainoana lapsena hänen on täytettävä kaikki nämä odotukset ja oltava kaikkien satsausten arvoinen. Kirja kuvaa elämää yläasteella ennen päättökokeita, jotka määrittävät, mihin lukioon pääsee, ja elämää arvostetussa lukiossa, jonne Lin Yuxiang sitten sattumalta pääsee.

Kouluelämän ohessa kerrotaan nuoren miehen heräävästä kiinnostuksesta ihmissuhteita kohtaan ja vaikeudesta parisuhteiden ja ystävyyssuhteiden kanssa, kun ympärillä on yhteiskunnan ankara puristus ja paine. Parisuhdekuviotkin ovat kovin erilaisia kuin meillä Suomessa, vaikka samoja teini-iän epävarmuuksia Kiinassakin koetaan.

Kolmea porttia kehutaan suurmenestykseksi ja sukupolvensa suosikkikirjaksi. Suomalaiselle se jää auttamatta vähän vieraaksi. Kiinnostava se kuitenkin oli, vain vähän pitkänpuoleinen. Noin 500-sivuinen kirja tuntui mittaansa pidemmältä. Ehkä jotain tiivistämisen varaa tässä olisi ollut, aika perinpohjaisesti Lin Yuxiangin koettelemuksia käytiin läpi. Mielenkiintoa piti kuitenkin yllä Han Hanin huikea kielenkäyttö. En muista, milloin olisin viimeksi lukenut yhtä sekopäisiä ja odottamattomia vertauskuvia. Kirjan parissa saakin tyrskähdellä naurusta Han Hanin oivallusten parissa.

Suomentaja Rauno Sainio avaa teoksen kääntämiseen liittyviä haasteita esipuheessaan – kiinaakin osaamattoman on helppo ymmärtää, miten tällainen kirja on ollut vaikea suomentaa ja varmasti paljon viittauksia menee aivan hukkaan. Hienoa työtä Sainio on silti tehnyt yrittäessään parhaansa mukaan tuoda alkutekstin sävyjä suomalaislukijalle ymmärrettävään muotoon. Nuorten vaivalla tuottaman koukeroisen klassisen kiinan esittäminen kehnosti kirjoitettuna Agricolan aikaisena suomena on oivallinen keksintö. Täydet pisteet siis suomentajalle: on hienoa, että tällaista kirjallisuutta suomennetaan suoraan alkukielestä, vaikeuksista huolimatta.