Kohtu on kaunein sana

(Arvostelukappale kustantajalta.) “Esseitä hoivasta, kumouksesta ja elämästä äitinä”, kiteyttää alaotsikko. Yhteiskunnallista Latteäiti-perheblogia pitänyt Kiukas pohtii esseissään hoivaa ja äitiyttä. Näkökulma on feministinen ja yhteiskunnallinen ja sävy vahvasti kriittinen esimerkiksi palkkatyön pyhyyttä ja hoivatyön vähäarvoisuutta kohtaan.

Kuinka 13-vuotiaasta, joka ei ikinä halunnut lapsia, tuli kahden lapsen äiti? Kiukas tarkastelee lapsien haluamista ja sitä, kenen halutaan haluavan lapsia terävästi. Miksi toisaalla puhutaan synnytystalkoista, mutta toisaalla kauhistellaan monilapsisia maahanmuuttajaäitejä ja toisaalla leikataan pienituloisille lapsia haluaville tärkeitä sosiaalietuuksia.

Kiukas kritisoi myös sitä, miten konservatiivit näkevät äitiyden kutsumuksena ja uhrauksena ja liberaalit valintana muiden joukossa. Yhtä kaikki, molemmille äitien tarpeet ovat helposti ohitettava asia. Kapitalismi ja tasa-arvo lyövät kättä: on tasa-arvoista ja kansantaloudelle arvokasta saada naiset työmarkkinoille mahdollisimman pian lapsen saamisen jälkeen. Entä jos tasa-arvoiset hoivaratkaisut kiinnostaisivat oikeasti ja koko synnyttäjän lähipiiri saisi palkallista vapaata hoivatakseen äitiä? Miksi tämä ajatus ylipäänsä kuulostaa radikaalilta?

Ja työ se vasta onkin kiinnostava asia kytkeytyessään äitiyteen ja vanhemmuuteen! Pitkään on ajateltu kotihoidon olevan alle kolmevuotiaan lapsen etu, nyt vilautellaan koko kotihoidon tuen lakkauttamista ja ollaan sitä mieltä, että jo vuoden ikäiset lapset pitäisi laittaa päivähoitoon nauttimaan laadukasta varhaiskasvatusta – olkoonkin, että päivähoidolle ei itse asiassa haluta antaa sellaisia resursseja, joilla epäilemättä parhaansa tekevät työntekijät pystyisivät aina sitä laatua tarjoamaan.

Se on ainakin selvää, että kun kotihoidontuen saajien nähdään “siivoilevan kotia” tai olevan “ihanan toimettomia”, näin puhuvat paljastavat heti, etteivät tiedä lainkaan, mistä puhuvat. Erityisesti kotihoidontukea haluavatkin leikata ne, joille sillä ei ole taloudellisesti merkitystä ja joilla on työura, jota edistää sillä välin kun lapsi on päivähoidossa. Entä ne lastaan kotona hoitavat, jotka eivät pääse töihin, vaikka haluaisivatkin? Ja mikähän siinäkin on, että vaikka oman lapsen hoitaminen on passivoivaa ja epämääräistä, muiden lasten hoitaminen on arvostettavaa työtä (paitsi että lastentarhanopettajien palkoista arvostus on kyllä kaukana!).

Kiukas kirjoittaa myös synnytyksistä, lastenkirjallisuudesta, kirjoittajuudesta lapsiperheessä, palkkatyön ylivertaisesta pyhyydestä, vanhustenhoidosta, eläinten oikeuksista... Vaikka periaatteessa pyöritään aika tiukasti hoivan ja äitiyden ympärillä, aiheiden kirjo on kuitenkin laaja. Teksti on kautta linjan sujuvaa ja mielipiteet herkullisen ärhäköitä. Näkökulmat ovat tuoreita ja kiinnostavia, eikä esimerkiksi synnytyksestä ole kirjoitettu tällä tavalla lainkaan tarpeeksi. Arvostan myös esseiden yhteiskunnallista kriittisyyttä, palkkatyön pyhyyttä on syytäkin kritisoida ja näkökulma hoivan nostamisesta yhteiskunnassa keskeisempään asemaan on keskustelemisen arvoinen.