Ratings1
Average rating4
We don't have a description for this book yet. You can help out the author by adding a description.
Featured Series
1 primary bookMija Wadö is a 1-book series first released in 2024 with contributions by Nilla Kjellsdotter.
Reviews with the most likes.
Kuunneltu suomeksi.
Tämä teos oli suomennettu viime vuonna ja samalla jaettu kolmeen osaan (Lyöty, Merkitty sekä Häpäisty). Se on alkuperäinen ensimmäinen osa Murhia Pohjanmaalla-sarjalle, joka kuitenkin suomeksi aloitettiin vasta toisesta osasta. Oli siis kiva päästä tähän osaan käsiksi, vaikkakin hieman myöhemmin.
Tarina tempaisi mukaansa. Kolmeen osaan katkominen ärsytti hieman, mutta kuuntelin osat onneksi peräkkäin, joten tarina pysyi onneksi suurin piirtein yhtenä kokonaisuutena. Kirjan hahmot olivat jo entuudestaan tuttuja, joten heidän matkassaan oli helppo kulkea. Sivuhahmot olivat myös mielestäni onnistuneita.
Kuten sanoin, tarina koukutti mukavasti. Perheen äiti löytyy kotipihaltaan kuolleena, jolloin syyttävät katseet kääntyvät heti perheen väkivaltaiseen isään. Jokin ei kuitenkaan täsmää. Pian löytyy seuraava uhri, jolla tuntuu olevan sekä linkkejä että muita yhteneväisyyksiä ensimmäisen uhrin kanssa. Voisiko sarjamurhaaja olla liikenteessä?