Guermantesin tie 2

Nyt on kymmenkuukautinen Kadonnutta aikaa etsimässä -projekti jo yli puolen välin! Guermantesin tien toisessa jatketaan siitä, mihin edellinen jäi: isoäitihän sairastui aivan edellisen osan lopussa ja nyt kuolee, jättäen kertojan menetyksen äärelle. Kovin pitkällisesti tätä tärkeän isoäidin menetystä ei kuitenkaan surra, kun huomio jo keskittyy seurapiireihin. Kertoja onnistuu pääsemään sisään Guermantesien maailmaan eli Pariisin seurapiirien kovaan ytimeen, ja Proust  pääsee alleviivaamaan näiden seurapiirien sisäistä tyhjyyttä.   

Kaksi minuuttia aikaisemmin olisin tyrmistynyt, jos joku olisi sanonut minulle, että Madame de Guermantes pyytäisi minua käymään luonaan tai kerrassaan kutsuisi minut päivälliselle. Vaikka varsin hyvin tiesin, että Guermantesien salonkiin ei voinut liittyä niitä erikoisominaisuuksia jotka olin sen nimestä löytänyt, jo se että minulta oli sinne pääsy kielletty, niin että minun oli pakko ajatella sitä samalla tavalla kuin salonkeja, joista olemme nähneet unta tai lukeneet kuvauksen jostain romaanista, sai aikaan sen, että silloinkin kun tajusin sen kaikkien muitten salonkien kaltaiseksi, kuvittelin sen täysin erilaiseksi: meidän välillämme kohosi se raja, mihin todellisuus päättyy. 

“te tulette kyllä erinomaisesti toimeen keskenänne, ja olen jo etukäteen varma siitä, että iltasi tulee olemaan oikein onnistunut”

Guermantesin tie

Belle Èpoquen