Cassiopéen ihastus

Grémillet´n siskokset touhuavat taas! Tällä kertaa kolmikko menee maalle mummonsa luo kylään. Siellä Cassiopée joutuu vaikeuksiin tunteittensa kanssa. Samaan aikaan kolmikko yrittää ratkaista järvenneidon arvoitusta. Soittaako hänen haamunsa raunion kelloja vai onko kyseessä vain suuri huijaus?

Oikein mahtava sarjakuva sisältää kauniita kuvia, sopivaa mysteeriä ja hyviä henkilöhahmoja. Tämän parissa viihtyi oikein mukavasti. Onneksi jatkoa on jo saatavilla.

Kesällä luin Alessandro Barbuccin ja Giovanni di GregorionSisarukset Grémillet -sarjakuvatrilogian ensimmäisen osan Sarahin uni. Sen pohjalta oli ilmiselvää, että jatko-osatkin piti laittaa kirjastosta varaukseen. Suunnilleen kohderyhmään osuva tyttäreni piti edellisestä osasta ja minustakin se oli kaunis ja viehättävä (vaikka W.I.T.C.H.-nostalgiasta ei minun kohdallani lisäpisteitä tullutkaan).

Toinen osa jatkaa samaa rataa. Tarina sijoittuu tällä kertaa kesälomareissulle mummon luokse. Pääosaan nousee nyt siskoksista Cassiopée, joka jättää kaupunkiin taakse poikaystävänsä. Mummon luona on tuttuja paikallisia poikia, muun muassa kovasti flirttaileva Olivier. Cassiopéen tunteet ovat nopeasti solmussa, kun poikaystävä ei vastaa kirjeisiin ja Olivier puolestaan huomioi Cassiopéeta liiaksikin.

Siinä sivussa ihmetellään rauniokirkon kummittelua ja mummon huonomuistisuutta. Onko mummo menettämässä muistinsa täysin? Kuka soittaa kelloja rauniokirkossa yöaikaan? Sisarusten tutkimukset vievät heidät vanhojen tarujen pariin. Nykypäivän sydänsurut löytävät vastineensa entisajasta ja Cassiopée joutuu valintojen äärelle.

Kirjavinkeissä Titta ihasteli ensimmäisen osan taianomaista kuvitusta, mutta ihmetteli tarinan arkisuutta. ”Nähtäväksi jää nouseeko jonkinlaiset fantasiaelementit tulevissa osissa suurempaan rooliin”, pohdiskeli Titta. Nyt toisen osan lukeneena on todettava, että vaikka rauniokirkossa vähän kummitteleekin, aika arkinenhan tämäkin tarina on, vaikka hyvin sympaattinen onkin. Barbuccin kuvitus on edelleen upeaa, puitteet ovat lumoavan, satumaisen kesäiset.

Ei siis lainkaan hullumpi juttu. Ei mitään ikimuistoista; en ostaisi omaksi. Kirjastosta lainattuna tämä on kuitenkin oikein lukemisen arvoinen ja Lucillesta kertova kolmas osa menee varaukseen kyllä heti, kunhan se vain kirjaston luetteloon päätyy.