Emma
6 • 474 pages

Ratings514

Average rating4

15

Englantilaisen hyvin toimeentulevan keskiluokan elämää 16 mailin päässä Lontoosta sijaitsevassa Highburyssä kuvaa Emma pyörii päähenkilönsä Emma Woodhousen ympärillä. Varakkaan kartanonomistajan nuorempi tytär ei aio koskaan mennä naimisiin – eikä voisikaan, sillä kuka silloin huolehtisi isästä – mutta nauttii suuresti kehitellessään naimakauppoja lähipiirissään.

Kotiopettajattarelleen neiti Taylorille, esimerkiksi, hän löysi puolisoksi oivallisen herra Westonin, jonka ei muka enää pitänyt mennä naimisiin jäätyään leskeksi. Kaikki Emman suunnitelmat eivät kuitenkaan onnistu yhtä hyvin, joten ennen kuin kirja on lopussa, luvassa on sydänsuruja, sekaannuksia ja kenties rakkautta myös Emmalle itselleen.

Emmahan on suorastaan vallankumouksellinen romaani, aikansa kokeellista kirjallisuutta, jossa kertojanääni lankeaa päähenkilön harhaisiin näkemyksiin todellisuudesta. Tämä vapaa epäsuora esitys oli Austenin aikaan aivan uutta – nythän se on aivan tavanomainen kerrontatapa. John Mullanin How Jane Austen's Emma changed the face of fiction on kiinnostava esitys aiheesta.

Koska olin nauttinut Kersti Juvan Ylpeydestä ja ennakkoluulosta kovasti, etukäteen arvelutti aika lailla Aune Brotheruksen 70 vuotta vanha käännös. Enimmäkseen se ei haitannut, mutta jotkut vanhentuneet sanavalinnat pistivät kyllä silmään – “kääsit” ja “hyötymansikat”, se että backgammonin sijasta pelattiin “lautaa” – mutta enimmäkseen teksti oli vallan luettavaa. Saisi tämän silti suomentaa uudestaan. Lisäksi ärsytti, että vaikka lukemani painos oli aivan tuore – elokuvakannella, tietysti – suomennosten listalta puuttuivat Juvan uudet suomennokset. Ovathan ne väärän kustantamon julkaisuja, mutta silti, melkoista pikkumaisuutta jättää ne listaamatta.

Tämän tuoreimman elokuvasovituksen katsoin ensin, mikä osaltaan väritti lukukokemusta, mutta ei liiemmin haitannut. Elokuvahan oli, näin kirjan luettuani, aivan kelpo sovitus, vaikka kirja lopulta pidemmän korren vetikin.

May 18, 2020