Elämä on karavaaniseralji - siinä on kaksi ovea - toisesta tulin sisään - toisesta menin ulos

Tämä turkkilainen tarina on tytön kasvutarina äidin kohdusta siihen, kun tyttö aikanaan muuttaa Saksaan. Matkan varrelle mahtuu monenlaista elämää eri puolilla Turkkia: tyttö asuu perheineen niin Istanbulissa, Anatolian syrjäseuduilla kuin arolla Ankaran lähistöllä. Tapahtumat ovat suurin piirtein omaelämäkerrallisia, kirjan tytöllä on paljon yhtymäkohtia Emine Sevgi Özdamarin omaan elämään.

Oltiin missä oltiin, perheen isä on yksi säätäjä, joka ei liiemmin onnistu pyrkimyksissään. Tytön elämässä tärkeämpiä hahmoja ovatkin äiti ja isoäiti, jotka ovat arjessa enemmän läsnä. Tytön maailma on täynnä värikkäitä ihmisiä, uskontoa, taikauskoa, Turkin yhteiskunnan mullistuksia ja kehityksiä. Elämässä on köyhyyttä, kurjuutta, mutta myös monenlaista henkistä rikkautta.

Tapahtumat vyöryvät päälle, Özdamarin tyyli on vahvan impressionistista. Kovin selkeää rakennetta ei ole, kirjassa vain tulvii värikylläisiä ja aistivoimaisia tapahtumia päälle. Tämä kirja maistuu, tuoksuu ja haisee. Luin ennen tätä GinzburginKielen jota puhuimme ja molempia teoksia yhdistää samanlainen päällekäyvyys, jossa tapahtumia ei ole suotta kirjallisella rakenteella eroteltu toisistaan. Eletyn elämän kuvauksia molemmat, toki. Ginzburgin Italia oli helpommin lähestyttävä kuin Özdamarin maaginen Turkki, jossa on paljon taianomaista ja vain kummallista ainesta.

Saksaksi kirjoittava Özdamar on jatkanut elämäntarinaansa tämän esikoisteoksensa jälkeen kahdessa muussakin kirjassa, mutta niitä ei sitten ole enää suomennettu. Harmi sinänsä; vaikka Elämä on karavaaniseralji vähän vaikeaksi lukukokemukseksi osoittautuikin, olisin kyllä jatkanut tämän parissa.